Rakkaudella Rauli
29.1.2027 – 30.1.2027
Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta. Voit tuoda Kulttuuritalon Bistro & Baari Sopusta ja aulan ravintolapisteistä ostetut juomat katsomoon. Huomioithan, että tapahtumaan ei ole sallittua tuoda alaikäisiä.

Rakkaudella Rauli K-18perjantaina 29.1.2027 klo 19.00Kulttuuritalo

Rakkaudella Rauli K-18lauantaina 30.1.2027 klo 19.00Kulttuuritalo
Tapahtumatieto
Rakkaudella Rauli
Rauli Somerjoen tähtiin kirjoitettu tarina
Vuonna 2027 tulee kuluneeksi 80 vuotta Raulin syntymästä, sekä 40 vuotta hänen kuolemastaan. Raulin perikunta on säästänyt Raulin henkilökohtaiset arkistot kouluvuosista aina kuolemaansa saakka. Näitä kirjeitä, valokuvia, piirustuksia, päiväkirjoja, kirjoituksia ja koulutöitä ei ole päässyt ulkopuoliset näkemään.
Arkistojen pohjalta käsikirjoittaja / ohjaaja Sanna Paula Mäkelä on rakentanut näyttämöteoksen, joka tuo yleisölle rakastetusta taiteilijasta mediasta poikkeavan, uudenlaisen kuvan, jonka vain Rauli itse ja läheiset ystävät tunsivat.
Rakkaudella Rauli -teoksessa yhdistyvät tunteita herättävä tarina, videototeutus sekä Raulin rakastetut kappaleet tunnettujen solistien tulkitsemina.
Näytöksen ikäraja on K-18
Roolissa ja tarinan kertojana Antti Reini
Solisteina
Katri Somerjoki
Max Somerjoki (US-yhtye)
Aki Tykki (Happoradio)
Emma Salokoski (mm. Emma Salokoski Ensemble)
Otto Grundström (Tehosekoitin)
Orkesteri
Juha Kuoppala (Saimaa, Tehosekoitin)
Matti Mikkola (Saimaa, Tehosekoitin)
Thomas Rönnholm (Saimaa)
Matias Ärrälä (Saimaa)
**
Rakkaudella Rauli
pe 29.1.2027 klo 19.00 & la 30.1.2027 klo 19.00
Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, Helsinki
Ovet klo 17.30
Kesto n. 2h15min väliaikoineen
https://rakkaudellarauli.fi/